Palautteita This Is The Real Shitistä!

” Parasta oli viikonloppu kokonaisuutena: miten treenit ja luennot muodosti niin hienon kokonaisuuden ja lopputuloksen joka herätti niin paljon tunteita ja uusia ajatuksia. Ne ovat kantaneet pitkälle ja edelleen usein muistelen kaikkea viikonlopun sisältöä. Viikonlopun aikana kävi läpi koko tunneskaalan ja tuntui, että se mursi patoja ja henkisiä lukkoja. Olen myös pystynyt antamaan muille eteenpäin niitä asioita, mitä opin viikonloppuna. This is the real shit pitäisi ehdottomasti järjestää uudelleen, koska siellä käsitellyt ja koetut asiat olivat niin Suuria jotka saattavat olla monelle juuri niitä elämän käännekohtia. Siistiä mitä kaikkea tuollainen viikonloppu voi saada ihmisissä aikaan. Pystyn kyllä suosittelemaan kaikille tätä tapahtumaa ja olen myös itse todellakin tulossa!! ”

” Ehdottomasti parasta positiivinen pöhinä, ja se mieletön fiilis, energia, positiiviset ajatukset ja tsemppi omaan tekemiseen, omaan elämään, töihin ja vapaa-aikaan. Molempina kertoina ollut mukana, kun tämä tapahtuma on järjestetty ja ehdottomasti mukana myös jatkossa, jos vain jatkoa seuraa. Upeat puitteet ja huipputyypit. Yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, toinen toistaan tsempaten. Kyllä tämä antaa kerrassaan niin paljon positiivisia fiboja ettei tätä vaan voi jättää välistä! 🙂 Loistavia ja inspiroivia luentoja/luennoitsijoita sekä huippuhyviä treenejä. Tykkään ja iso peukku! ”

” Uskomaton tilaisuus meille tavan tallaajille päästä kuuntelemaan huippuammattilaisten luentoja ja treenaamaan heidän silmänsä alla! ”

” Osallistuin vuonna 2017 ja parasta oli se, että kahden päivän aikana sain poimittua Itselleni sopivimman ohjelman! Tunsin saavani niin paljon tietoa ja inspiraatiota ja energiaa omaan elämääni ja arkeen! Sain vinkkejä mistä löydän lisätietoa! Treenejä sai valittua aamuun tai iltaan ja parhaille molempiin. Lähtiessä oli niin paljon ”repussa” ja tunsin todellakin saaneeni vastinetta rahoilleni! ”

” Parasta oli viikonloppu kokonaisuutena: miten treenit ja luennot muodosti niin hienon kokonaisuuden ja lopputuloksen joka herätti niin paljon tunteita ja uusia ajatuksia. Ne ovat kantaneet pitkälle ja edelleen usein muistelen kaikkea viikonlopun sisältöä. Viikonlopun aikana kävi läpi koko tunneskaalan ja tuntui, että se mursi patoja ja henkisiä lukkoja. Olen myös pystynyt antamaan muille eteenpäin niitä asioita, mitä opin viikonloppuna. This is the real shit pitäisi ehdottomasti järjestää uudelleen, koska siellä käsitellyt ja koetut asiat olivat niin Suuria jotka saattavat olla monelle juuri niitä elämän käännekohtia. Siistiä mitä kaikkea tuollainen viikonloppu voi saada ihmisissä aikaan. Pystyn kyllä suosittelemaan kaikille tätä tapahtumaa ja olen myös itse todellakin tulossa!! ”

” Ehdottomasti parasta olivat inspiroivat luennot, jotka välillä naurattivat ja välillä saivat kyyneleet silmiin. Ne antoivat paljon ajateltavaa omasta elämästä. Koko viime tapahtuman ajan mietin että vitsi miten hienoa kun uskalsin lähteä yksin tapahtumaan ja ehdottomasti tulen uudelleen jos tapahtuma taas järjestetään! ”

” Yhdessä tekemisen fiilis ja koko porukan yhteishenki oli parasta. Tapahtumasta jäi todella hyvä fiilis ja erityisesti tekniikkaopastustunnit oli itselle hyödyllisiä. Tapahtuma pitäisi ehdottomasti järjestää uudelleen koska se on paras tapahtuma ikinä. ”

” Parasta oli kaikki! Luennot, treenit joihin osallistuin. Tapahtumasta sain myös uusia näkökulmia elämään ja kunnon asenne buustin Hyvän muistutuksen siitä, että eletään hetkessä, tässä ja nyt. Tapahtuma tulisi järjestää uudelleen, koska se muuttaa ihmisen elämän! ”

” Ihan huikea tapahtuma! Saan sieltä itselleni eväitä arkeen ja jaksamiseen. Olisin hyvin onnellinen, jos tapahtuma vielä järjestetään. Olen markkinoinut tapahtumaa ja varmaan markkinointi täällä etelämmässä kannattaa.”

” Tapahtuman parhaimpia muistoja oli uusien ideoitten saanti omaan elämään luennoitsijoilta,treenit olivat vielä hyvä piste iin päälle koko tapahtumaan. Tapahtuma pitäisi järjestää sen takia uudestaa koska se on kaikista tapahtumista parhain,huikein ja siistein. Että kauempaakin tulevana lähtisin uudestaan ajamaan leville tapahtuman takia. Te vain osaatte homman hyvin ja siksi siitä maksaakin myös että sinne pääsee. ”

” Oli ihana olla paikalla ja nauttia omasta ajasta ja suunnitella oma aikataulu tapahtuman tarjonnasta. Tapahtuma pitäisi ehdottomasti järjestää uudestaan, koska tällainen tapahtuma on mahdollisuus itsensä hoitamiseen ja huoltamiseen. Ihanan energiset ja loistavat ohjaajat ja luennoitsijat. Itse hyvinvointi- ja terveysalan ihmisenä ja yrittäjänä kaipasin juuri tällaista tapahtumaa ja tulisin ehdottomasti uudestaankin, kun aikataulu mahdollistaisi myös Levillä edullisen majoituksen. ”

” Parasta olivat huiput treenit, mahtavat puhujat ja koko viikonlopun energinen fiilis, joka kantoi vielä pitkälle syksyyn! Osallistuimme ystäväni kanssa tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja päätimme, että emme missään nimessä viimeistä kertaa. Siksi This Is The Real Shitin on saatava jatkoa! ‘

” Eihän kesää voi lopettaa ilman The Real Shittiä! Vuoden kohokohta, jonne matkataan hyvien ja samanhenkisten ystävien kanssa. Nautitaan luennoista, esiintyjistä, pörrätään Levin luonnossa, sienestetään, kipastaan samalla reissulla Pallaksella, käydään Wellness Clubin jumpissa. Real Shitti kääntää kesän lempeästi syksyyn. ”

 

ONHAN SINULLA JO LIPUT? 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s